Mustarastas

“Onpa se nätti”, ihastelin tänään piirtäjän selän takana tietokoneen ruudulla syntymässä ollutta kuvaa.

“Ite oot nätti!”, hän puuskahti.

Hymyilytti.

Ei ole ehkä kovinkaan poliittisesti korrektia, että päänsisäinen soittolista on viime päivien ajaksi juuttunut yhteen ainoaan kertosäkeeseen:

Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,
ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.
Mä astun harhaan taivaan tieltä
jonnekin pimeään, mut viedään sinne,
missä ei ees tarvitse nimeään.

Kyseessähän on tietenkin PMMP:n uunituoreen Leskiäidin tyttäret -levyn avausraita Joku raja, joka on koskettavuudessaan vähintäänkin edellisen levyn nimibiisin veroinen. Joku raja ottaa kantaa väkivaltaa vastaan ihan niin kuin samanniminen Amnestyn kampanjakin, jonka tunnusbiisiksi tätä laulua ensi luulin. PMMP:n uutiset tietävät kertoa, että kappaleeseen ollaan kuvaamassa videota, ja siihen etsitään parhaillaan avustajia; koekuvaukset ensi maanantaina. Pitäisiköhän?

Päivän läksy: Älä koskaan ole pätevämpi kuin kollegasi, etenkään silloin, jos kollega on mies ja sinua ylemmässä asemassa. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

Siunasin tänään fiksuuttani olla ottamatta vastaan tarjottuja esimies- ja päällikköpestejä. Olisin siinä roolissa sietämätön, luultavasti hyvin samankaltainen kuin oma pomoni - tosin sillä erotuksella, että stressaisin kuin pieni eläin alaisteni osaamattomuudesta ja kykenemättömyydestä, ja tarkistaisin omakätisesti kaiken, mitä firmassa tehdään. Parempi siis jättää se homma osaavammille.

Mutta se, mitä osaisin, olisi olla teeskentelemättä että kiinnostaa silloin kuin ei oikeasti kiinnosta pätkääkään. Sain odottamatta pomoni lounasseurakseni, ja jo pelkästään tämä fakta riitti pukkaamaan kylmän hien otsalle. Ennen jopa läheiseltä tuntunut ihminen on nyt kaukainen kokoomukselainen, joka on yhtä kiinnostunut alaisistaan kuin pihan pikkukivistä. Kun lounaan agendaksi muodostui kysellä kuulumisia mites menee -hengessä, niin tyhmempikin tajuaa, että metsään mennään ja peltiä rypistyy. Vielä tyhmempi olisi saattanut ottaa kysymyksen tosissaan ja jättää huomiotta pomon toisaalle pälyilevän katseen, joka kertoi kuuluvasti sen, että tosiasiassa menemiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Olisi kai pitänyt lyödä suoraan pöytään jokin kaunis numero, joka olisi kertonut firmalle tekemäni tuloksen määrän. Ehkä olisin sitten saanut kiitosta muustakin kuin keittämästäni kahvista.

Tai sitten en.

Mutta fiksu kun olen, niin häivyin ensimmäisen tilaisuuden tullen tekemään tätä tuottavaa työtä. Hah.

Olipahan eilen nähty Paholainen pukeutuu Pradaan sen verran tivolihattaraa, että kotiin palattua oli pakko huuhdella päätä heviäijien noloilla tilityksillä psykiatrilleen. Kumpi sitten lie pienempi paha. Molemmat kyllä käyvät surullisista esimerkeistä sen suhteen, mitä voi tapahtua, kun jokin asia ottaa elämässä ylivallan - siinä ei metalli ole muotia parempi, jos päässä sattuu sopivasti viiraamaan.