Mustarastas

En tiedä teistä, mutta minusta 20-kertaisissa hiukkaspitoisuuksissa ja jäätelöauton äänessä yhtä aikaa koettuna on jotain apokalyptista.

Aamulla heitin jogurtit kaarella puhtaalle paidalle; farkutkin saivat osansa. Töissä, tietenkin, jossa ei vaihtovaatteita ole. Mitäs piti välipalaa ahmia.

Töiden jälkeen sain urakalla ihmetellä sitä, millä logiikalla kirjakaupat kirjoja myytäväksi tilaavat. Että jos jotain kirjaa mainostetaan kovin lehdissä ja kirjailijat puhuvat vähän joka mediassa, niin eikö silloin ole oletettavaa, että niitä kirjojakin ostetaan? Ilmeisesti ei. Tähän mennessä käymistäni viidestä paikasta on jokaisesta ollut Kaarina Hazardin Kontallaan loppuunmyyty. Pohjanoteerauksen teki lähiostarin kirjakauppa, johon kirjoja oli tilattu kokonaiset yksi, ja “se meni jo”. Ihanko totta!

Helsingin juhlaviikoilla tuntuu sisäinen kommunikointi mättävän pahemman kerran. Ihastuin jokin aika sitten juhlaviikkojen paitamalleihin, ja päätin hankkia itselleni sellaisen ensi tilassa. Netistä olisi voinut tilata, mutta koska samaan aikaan HOK ilmoitti asiakkaidensa saavan paidat alennettuun hintaan, päätin odottaa siiheksi, että ne tulisivat keskustan Sokokseen myytäväksi. Juhlaviikoilta kerrottiin, että paitoja saa tästä päivästä, siis juhlaviikkojen avajaisista, alkaen, ja että niitä saisi vain Sokokselta.

Lasipalatsin Lippupalvelun ikkunassa paitoja kuitenkin roikkui. Mutta ei niitä siellä myydä, älkää erehtykö kysymään. Sen sijaan kerrottiin, että Sokoksen urheiluosastolta niitä saa. Sinne. Urheiluosastolla ei oltu paidoista kuultukaan. Selvisi, että ne ovatkin nuortenosastolla. Ketä lie infottu väärin? Ja mitä vanhat silmäni näkivätkään: paitoja oli tiskissä muutama hajakappale, kokoina iso ja vielä isompi. Ihmettelin asiaa myyjälle, joka kertoi ystävällisesti, että siinä ne kaikki ovat eikä lisää tule. Ja että onhan niitä jo viikko siinä ollutkin. Siis mitä? Tänään on juhlaviikkojen aloituspäivä ja paidat ovat lopussa, eikä ole enempää. Nyt on joku ollut fiksuna.

Hampaita kiristellen ostin liian ison paidan. Omaa tyhmyyttä, tiedän. Lisäksi vielä asiakasomistajien etuhinta oli peruttu. Niinkin voi ilmeisesti tehdä.

Ennen kulkuneuvoon hyppäämistä kurvasin vielä Sanomataloon kysymään vielä yhdestä paikasta kirjaa, jota ei todistettavasti saa mistään. Vesiperä sielläkin. Mutta sen sijaan näin Helsingin Sanomien myymälässä, tadaa, telineellisen juhlaviikkopaitoja. Kaikkia kokoja. “Meillä on ollut näitä myynnissä joka vuosi”, myyjä kertoi, kun olin saanut hampaideni välistä sihistyä asiani.

Päätin lohduttautua smoothiella, jonka hinta oli merkitty kaksi euroa liian alhaiseksi trendikahvion hinnastossa. Tuskin olisin muuten neljää euroa mehulasillisesta ja jäämurskasta maksanutkaan. Etenkin kun tarjoilijatyttö jätti astian kannen auki, ja sain minttuananasta suoraan rinnuksille - siihen jogurtin kyytipojaksi.

No, ehdin sentään kotiin kaksi minuuttia ennen ukkoskuuron alkua.

Aamun uutinen tietää kertoa, että autoilijat uhmaavat kännykkäkieltoa. Mikä yllätys! Noudattiko sitä joku joskus? Minun puolestani kännykän pitämisen autoissa saisi kieltää kokonaan, sen verran riskialttiita kapineita ne ovat. En ymmärrä, miten joku voi luulla, että autoilijan keskittymiskyky siitä paranee, jos korvalla on hands-free sen sijaan, että kännykkä olisi kädessä. Taas kuvitellaan, että kyse on koneen hallinnasta; siitä, että kumpikin käsi on ratissa, vaikka vielä enemmän olisi syytä ajatella sitä, kuinka paljon ajaja pystyy puhuessaan keskittymään ympäröivään liikenteeseen. Jos mieli on jossain muualla, on paha keskittyä. Kenenkään, missään, mihinkään.

Enpä muista koskaan aikaisemmin heränneeni savunhajuun. Silmiä ja kurkkua kirvelee sisätiloissa, omassa kodissani. Minulle riittäisi jo: tule, sade, tule.

Huvitti aika lailla kuulla aamutuimaan radiojuontajien hoksanneen saman asian kuin mitä itse aprikoin joitakin vuosia sitten, ja mikä on sittemmin estänyt pysymästä vakavana aina kun kuulen urkumusiikkia: että entä jos uruista tuliskin yhtäkkiä selloihin rinnastettava trendisoitin? Että jos seuraava eksoottinen musiikillinen vientiartikkelimme olisikin urkuhevi? Voiko olla urkuja mahtipontisempaa soitinta! Siinä taivaat avautuvat ja jumalat jyrähtävät, kun urkuri pistää parastaan. Mikä muu soitin sopisi yhtä hyvin kunnon hevimätön esittämiseen? Ajatella sitä lettien liehuntaa, sitä moshausta, niitä konsertteja! Siinä perinteinen kitaravirtuoosi olisi ihan pelkkää kevytlevitettä vain, kun kanttori pistäisi parastaan niin, että kirkonpenkit tutajaisivat. We will rock you!

Tänä kesänä olen kuullut useammankin lähipiirin (ja vähän kaukaisemmankin) miehen paitsi lisääntyneen, myös jäävän isyysvapaalle. Virkistävää. En ollut aikaisemmin edes tajunnut kuinka fiksua ja ennakkoluulotonta porukkaa ystävissäni on! Tosin sanottava on, että kaikki nämä miehet ovatkin olleet aina varsin maskuliinisia; sellaisia, joiden miehekkyys ei ole lastenhoidosta kiinni. Saisivat ryhtyä kurssittamaan niitä onnettomia ressukoita, joiden mielestä lastenhoito kuuluu vain naisille.