Mustarastas

Vietin viime joulun ensimmäistä kertaa yksin kaupungissa vähän vahingossa; joulu jos mikä on mielestäni aina ollut yhdessäolon aikaa. Olin suunnitellut matkustavani kotiin niin kuin aina ennenkin, mutta yllättävä pyyntö jäämisestä sai minut muuttamaan mieltäni. Virhe. Koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä surkeaksi.

Juhannuksia sen sijaan olen viettänyt yksin kaupungissa vaikka kuinka monta kertaa, ja luulin jo tottuneeni hiljaisiin katuihin ja huonoihin tv-ohjelmiin. Tänä vuonna huomaan jatkuvasti palaavani ajatuksissani samaan toteutumattomaan unelmaan siitä, kuinka oikeasti haluaisin juhannusta viettää: ihanissa puutarhajuhlissa shamppanjalaseja kilautellen, mansikoita napostellen, naisilla pitkät kesämekot yllään, miehet häärimässä grillin ääressä vaaleissa kesäpuvuissaan. Jostain syystä unelmajuhannuksestani on tullut jotenkin ruotsalainen, pistetään se ikääntymisen piikkiin.